Luin juuri ihanan kirjan, E tyrkkäsi sen käteen äsken tauolla ja käski lukea ennen lounasta. Aivan hellyttävä, Bradley Trevor Greiven Elämän tarkoitus. Että mie pidän ihmisistä, jotka on tajunneet miten kummallista elämä on.

No mutta, muita juttuja sitten. Juttelin T:n kanssa, palautin koulutöitä, se oli ihan että jee, viimeinkin. Kehui kansiotani kauniiksi ja houkuttelevaksi, tuli hyvä mieli. Toivottavasti vain sisältökin on mieleen. Sehän se kaikkein tärkein on, sisällys.

Tänä aamuna tuijotin kuvajaista vessanpeilissä (aika järkkyä) ja tajusin yhtäkkiä, miksi RR on ollut kovin hiljainen. Se on lähtenyt Kiinaan. Siis oikeasti. Kyllähän se siitä kertoi joskus tammikuussa, mutta ihan kun mie mitään päivämääriä muistaisin koskaan. Ei se siellä pitkään ole, mutta tarpeeksi kauan kuitenkin, retkeilemässä luonnonhelmassa jonkun naisen kanssa (uskoisin että ovat vain kavereita) ilman nettiyhteyksiä tai mitään. Mua... ärsyttää. Joo, ärsyttää ettei se viitsinyt kertoa matkastaan. Mikä paskiainen, hukkukoot sinne luontoonsa. Eihän se mikään mun oma oo eikä sen tarvii multa lupaa hengittämiseen, mutta vois nyt jätkä perkele edes hieman huomioida. Helvetti.
En oo loukkaantunut, mutta nyt alko tää vitutus taas.

...Ja se vitutus pilas nyt mun Elämän tarkoitus-ilon. Helvetinhelvetinhelvetti.

Argh.