Mulla on Frank Sinatra-kausi meneillään. Tiedäthän: "I have been a rover, I have walked alone, hiked the hundred higways, never found a home... Still in all I'm happy, the reason is you see, once in a while, along the way... (en tahtoisi jatkaa, koska en ole ollenkaan varma, meneekö se mun kohdalla näin..) love's been good to me."

Hiton nostalgikko. Voi hulluutta, mun pitäisi osata lakata rypemästä tässä säälittävän katkerassa fiiliksessä. :S Se on RR:n vika, se on kaikkien miesten vika. Ja kaikkien naisten, jumalat tietävät että niitäkin on muutama ollut.
Äääääähh... Jännä juttu, miten RR saa minusta kaksi täysin erilaista puolta esiin. Ekaks se saa miut rakastumaan kaikkeen kaikkeen kaikkeen, tuliko nyt selväksi, ihan kaikkeen. Teen listan asioista, jotka tahdon sen kanssa tehdä:

matkustaa Rotterdamiin, opetella syömään puikoilla, ostaa sohvakalusto, kenkiä, hömpötyksiä, pikkuasioita, tanssia valssia ja cha-cha-chata, tehdä lumiukko, kunnostaa puutarhavaja (ostaa ensin talo jossa on puutarhavaja), lukea lehteä samaan aikaa, kävelyttää koiraa, laittaa herätyskello soimaan aamulla, vihata herätyskelloa, heittää se ulos ikkunasta, kiivetä katolle, hakea herätyskello takaisin, adoptoida lapsia, monta joka mantereelta, käydä Egyptissä, viedä se Keski-Suomeen, puhua sille isoäidistä ja van Goghista, ostaa biljardipöytä, voittaa se biliksessä, hävitä shakissa, leipoa joulutorttuja, sotkea se tomusokeriin, kysyä onko se vihainen kun sotkin sen paidan, kutittaa sen kylkiä, pyytää sitä pesemään minun hiukset, juoda siideriä saunassa, tehdä vähän muutakin saunassa, mennä käymään Toscanan viinitiloilla, juoda kahvia Firenzessä, raivota kun melkein jään pyörän alle Amsterdamissa, raivota kun sen pitää aina stressata ulkonäöstään, vakuuttaa sille etten minä välitä sen iästä, luonteesta, tavoista, kielestä, antaa sen vakuutella minulle yhtä jos toista, grillata kasvisvartaita, marista typeryyksistä, katsoa Aldomovar-leffoja koko viikonloppu putkeen, ostaa kesämökki, halia sitä, puhua naimisiinmenosta, todeta ettei se ole meitä varten, rikkoa viinilasi kalliissa ravintolassa, flirttailla byussipysäkille muille ihmisille, pitää kädestä kaupungilla, tehdä yhteinen puhelinvastaajaviesti, uittaa varpaita suihkulähteessä, antaa sen viedä minut Pariisiin, eksyä metrossa, olla inhoromanttinen, ostaa gramofoni, tanssia Edith Piafia, opetella laulamaan, kuunnella sen sävellyksiä, antaa sen kuunnella minun saksofonia, olla typerä, naurettava, rakastettava, oma itsensä, esitellä se äidille, saada äiti rakastamaan sitä, saada koko maailma hyväksymään tämä homma...
(Ja muutakin on, on niin mielettömän paljon. Julmaa, miten minulla riittää tätä energiaa, mutta sillä ei. Epäreilusti jaetut puntit, että mä vihaan olla näin)

Ja sitten on hetkiä, jolloin se saa mut vihaamaan sitä ja itseäni. Niin kuin tänä aamuna. Tänä aamuna, nyt tässä istuessani, tekisi mieli polttaa röökiä ja juoda lasi punkkua. Tai ehkä sherryä, jotain vahvempaa. Vaikka ei olekaan kello vielä mitään. Huolestuttavaa, tämä tämmöinen. En mä tiedä, mitä se pelkää tai miksi. Enhän mä tunne sitä laisinkaan, jos luulen, ettei pelko ole RR:n alaa. Näköjään se on. ...Tai ehkä se ei vain välitä. Niin, luultavasti ei. Minä vihaan sitä, kun se tekee minusta näin epävarman ihmisen. Sitäpaitsi ilkeää tuollainen leikkiminen. Lopettaisi jo helvetissä. Pyytäisin sitä lopettamaan, mutten uskalla, en tahdo en halua. Vielä toistaiseksi rippeetkin riittää. Niiden on pakko. En ees uskalla ajatella, mitä tapahtuisi ilman... Ehkei mitään suurta. Ehkä elämä jatkuisi. Niin kuin tiedän, että jatkuisi.

Hyvät hetket vain ovat niin petollisia, koska silloin... noh, silloin minä olen onnellinen. Tai ainakin melkein, ei mikään mies tai nainen minusta onnellista ja kokonaista ihmistä tee. Mutta tavallaan RR kai täydentää mua jollain tavalla (siis ei vain sillä tietyllä, toverit hyvät). Ja mä niin harvoin vain osaan antaa ihmisten tulla lähelle. Mua puistattaa, kun Sinatra laulaa ton Still in all I'm happy-kohdan, koska justiinsa siinä se kuulostaa niin RR:ltä, ja justiinsa siinä kohtaa minä ajattelen, että niin... se on onnellinen... Ja tokihan minä tahdon sen olevan. Toivoisin vaan, että se voisi olla onnellinen minun kanssani ja minun takiani. Mutta ehkä tämä on jo liikaa vaadittu. Sillähän on perhe.

Sillähän on perhe... Niin.

Taustalla soi: Frank Sinatra, The very best of
Kirjana tänään: Margaret Atwood, Orjattaresi (enää muutama kymmenen sivua jäljellä)