Kukahan on taas... jaksanut... kirjoitella.... *häpeä ylleni*

No joo. Kesän vuoksi olen ollut hieman... unelias, kai.
Asun muuten E:n luona nykyään. Tosin en mitenkään lopullisesti, kunhan oleilen. Sunnuntain hesarin kävin ihan kotoa hakemasta ja toin tänne. On vieläkin keittiön pöydällä, kun en ole jaksanut/ehtinyt lukea. Uutispimento senkun jatkuu. On jatkunut jo viikon. Maanantaina kävin Nurmijärvellä, tulin torstaina takaisin, ja siitä asti on E:n luona asuiltu. Miksiköhän? Kun kävin hakemassa sitä lehteä, oli ihan outo olo kun ei viikkoon ole sielläkään ollut. Mutta ei sillä tavalla "oi, käympä kotona" -olo, vaan siis "oi, lähdempä heti pois"-olo. Toisin sanoen olen ihan tyytyväinen, että olen täällä enkä siellä.
Eikä meillä mitään edes E:n kanssa ole, jos luulette.

Ei edes RR:n kanssa. Mitä vielä enemmän luulette. Kuitenkin. Minä ainakin luulen. Männeellä viikolla en siis ole kuullut miehestä mitään, sitä edellinen olikin taas yhtä riemukulkua mitä sellaiseen ällöttävään ja tarpeettomaan ja vääräänkin (!!!) söpöstelyyn tulee. Pointti nyt on kuitenkin se, että en enää edes muista, miltä se silloin tuntui. En edes viikko sitten tapahtunutta. Vaikka muistankin, että kovasti olin hymy perseessä, näin nätisti sanottuna, asian johdosta. Siis sen, että vielä jaksaa jutella sellaisia mukavuuksia.
...Miehet... En minä ymmärrä... Vaikka olihan sen suhteen loppu jotenkin niin ilmiselvä jo monta kuukautta sitten, itseasiassa taisi olla selvä jo aivan alusta asti.

C:ltä sain kirjeen viikon alussa, ehkä sen kommentit RR touhuista oli jotenkin viimeinen niitti arkkuun. Sellainen ahaa-elämys. ...Ja sitten tietenkin ne keskustelut E:n kanssa, joita tässä on öisin käyty. Vaikka ei me RR:stä ole puhuttu, ihan muista vain, mutta sitäkin enemmän. Ja RR:ää tärkeämmistä asioista.
Niitäkin on.

No jaa. Siitä on tullut ystävä. No jaajaa, tosiaan. C: En olisi uskonut. Kummallista... Mitenköhän se ystävyyssuhde tulee toimimaan? Ehkä ihan hyvin, kun ei välttämättä nähdäkään yli vuoteen... Se saattaa jäädä sinne Japaniin pidemmäksikin aikaa, nimittäin.
No, katsellaan. ...Oikeastaan... minua hieman pelottaa se ajatus, että ensin huomaisin rakastuneeni siihen ja sitten huomaisin että en enää rakastakaan. Se tuntuisi ihan hirmuiselta tuhlaukselta. Ihan hirmuiselta.

Outo olo muuten, kirjoittaa tänne. Edelliskerrasta kun totta tosiaan on aikaa melkein kuukausi.. Ja noin muutenkin. Voisin tosiaan vähän viritellä uudelleen näitäkin kuvioita...
Mutta siis, muuten kuuluu itseasiassa oikein hyvää, melkeinpä onnellista. Saattaa ehkä olla kesäloman vaikutuksia, en tiedä, tai E:n ja sen talon - täällä on hyvä tunnelma. Hyviä henkiä, hyvää energiaa.
Ja basilikaa ruukkutolkulla keittiön ikkunalla. :)

Toisaalta tietenkin, minulle tuo kesä on aina sellainen jatkuva onnenhippujen ketju. Vaikka kuumuus onkin kammottavaa. Viikko 22 asteista lämpöä, ja hiostavaakin on, on aivan yhtä paha, kuin päivä 35 asteen lämpöä, tajusin tänään. (oiekin pohdin, minä pieni pohdiskelija...eh)

E.stä vielä sen verran, että olen minä ennenkin huijannut itseäni. Aika monestikin,itseasiassa teen sitä koko ajan... Voihan olla, että huomenna sanon taas jotain muuta, mutta juurinyt tuntuu siltä, että olisi parempi olla yksin. Ja antaa sen asian jäädä sellaiseksi ystävyysjutuksi.

(oi että miten naivilta taas kuulostaa, hei ihan totta... ei ehkä kaikista välkyin päivä taas tämäkään)
Ehkä on parempi, jos menen vaikka lukemaan sitä hesaria...

Palaamme. Minä lupaan. C: