Viimesen viikon ja kaksi päivää olen kirjoittanut enemmän tai vähemmän tuskastuneena esseetä aiheesta kuka minä olen. Mikä tekee ihmisestä ihmisen, mitä maailma on todella, mihin kaikki tähtää, mitä voidaan tietää... Nyt olisi vajaa kuusi sivua suht raakaa tekstiä wordiin tallennettuna. Päätin unohtaa lähdekirjallisuuden ja keskittyä ajattelemaan itse omia ajatuksiani, ennemmin kuin muiden ympyröitä. Joulun yli on aikaa, että ei mitään hätää, mutta haluan silti palauttaa tämän ennen. Jos minä lomille lähden tämän esseen kanssa, niin takuuna sekoan ennen loppiaista.

Minulla on teille tehtävä. Jos kirjoitan tähän nimiä, vaikka...

Marilyn Monroe
James Bond
Immanuel Kant
Joseph Goebbels
Alexander Flemming
Grace Kelly
Robin Hood
G.W. Leibniz
Alexander Wood
Saku Koivu
Prinsessa Victoria
Akseli Gallen-Kallela

...montako niistä tunnette? Ihan ilman googlettamista, siis? Ajattelin vain, että aika moni kai tietää, kuka on Marilyn Monroe, mutta (elämän kannalta melko oleellisesta) Alexander Woodista ei ole tietoakaan. En tiedä. Ihmiset vain usein tietävät kaikkea "turhaa."

Noh, se siitä. On kai muutakin.
Mä olen miettinyt tätä blogia. Kun aloitin sen sillon, lähinnä RR:n takia. Vähän niin kun out of blue, kun odottelin siltä jotain elonmerkkiä ja tuskastuin. Oli pakko purkaa, toisin sanoen. Noh, onhan tässä totta vie jo purettukin. Nyt kun ei enää RR:stä aikoihin, niin sitten maailmantuskaa, kaiken lisäksi sellaista länsimaalaisen viheliäistä. Blogiltani on kadonnut pointti. Ei kai ketään oikeasti kiinnosta lukea mun pienistä ympyröistä, kun en edes dissaa porukkaa nimeltä. Ei mikään kovin skandaalinhakuinen blogi. Henkilökohtainen, vain.
Pitäisi kai lopettaa. Muttakun olen vähän kiintynyt tähän paikkaan. Ja on kiva vuodattaa. Sama se, lukeeko kukaan. Tai no ei tietenkään ihan sama.
Äh, i alla fall, jos haluatte kuulla RR:stä, niin voin kai kertoa, että se juttu jotenkin painuu kasaan päivä päivältä. Pff pihinää vaan kuuluu. Mulla on ihan hirveä ikävä sitä, mutta ei joka hetki. Ja jos luulette, etten osaa päästää irti, niin voin kertoa, että vähän vaikeaa se on, kun kuitenkin ollaan tekemisissä säännöllisesti. Vaikkei fyysisesti tietenkään. Viimeksi kuulin siitä perjantaina. En ole saanut aikaan mitään viestiä sille, jotenkin... Ainakun ajattelen sitä (mikä on harvinaisempaa day by day) mulla on ihan hirveä ikävä sitä, ja samaan aikaan en viitsi yrittääkään ottaa yhteyttä. Ei mulla ole edes mitään fyysistä kontaktia ikävä, vaan ihan sitä ihmistä vain. Ystävää, jolla on hyvä asenne ja hauskoja tarinoita.

Mm... en jaksa. Pitää mennä syömään. Mä vielä mietin tätä blogijuttua. :)