Juhannusta!

Eilen vaihdettiin parit sähköpostit RR:n kanssa, ja se kertoi, että oli torstaina kuullut jäävänsä sinne vielä vuodeksi. En nyt oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella.
Tuli sellainen typerä olo, se jää sinne sen vaimon ja perheen kanssa. Paino sanalla vaimon. Musta tuntuu yhäkin pahalta ajatella sitä naista. Ei edes sen puolesta pahalta, vaan pahalta noin muuten. Koska se on olemassa. Koska RR priorisoi sen mun edelle. Koska sillä miehellä on kaikki syy ja oikeus tehdä niin. Koska minä en ole fiksumpi ovelempi kauniimpi haluttavampi kovempi parempi siedettävämpi kuin mitä olen, eikä me tavattu oikeaan aikaan, ei oikeassa paikassa, ei oikeastaan laisinkaan.
Sen vaimo ei välitä minusta, mutta minä välitän siitä, ja nyt tuntuu pahalta ajatella, miten tyhmä taas olen ollut. Miten loistava minä itsepetoksessa ja muille uskottelussa olenkaan...
Joka aamu vedetään happy face paikoilleen ja kukaan, en edes minä itse, ole tarpeeksi velho hoksatakseen, että tämä happy face on pelkkä face. Piste. Että minä uskalla olla sellainen kun tahdon olla, ja nyt minä tahdon sanoa, että se johtuu siitä, että minä en vain tiedä kuka minä olen.
Mutta se on vain osa totuudesta.

Ja siinä on se, minkä RR pohjusti - ja E:n seura lopulta valkenutti. Minun oma pieni identiteettikriisini. Mistä se saattaa johtua. Mitä se tarkoittaa. Mihin se saattaa johtaa.
On parempi olo. Haikea kyllä, mutta muuten parempi. Kokonaisempi. Syvempi. Onnellisempi. Pitää tietenkin varoa, etten ala hellimään sitä identiteettikriisiäni kuin pientä lasta tai lemmikkieläintä vain koska se on minun omani ja tahdon omistaa.

Minulla on ikävä RR:ää, ikäväikäväikävä. Niinhän se on. Minulla on ikävä. Mutta jos sen täytyy jäädä itään, jotta minä muistaisin, ettei tämä juttu voi, saa, eikä ole totta, niin sitten jääköön. Ja mun on parempii vain asennoitua sen mukaan.
Ja menköön tämäkin jupakka nuoruuden piikkiin. Kiitos vain ja näkemiin, kiitos kun opetit taas vähän lisää RR, kun tavallaan ravistelit minuakin. Vaikka teitkin sen vähän epätyydyttävällä tavalla.